Säännöt ja ohjeet
Apr 16, 2022 16:23:18 GMT 2
Post by Arkistonhoitaja on Apr 16, 2022 16:23:18 GMT 2
Säännöt ja ohjeet

Ohjeet ja säännöt hyvään pelaamiseen
Olemme koonneet tänne sääntöjä ja ohjeita, jotta pelaaminen Re: Bitter Hollow'ssa on mahdollisimman mukavaa ja mielekästä kaikille. Jokaisen pelaajan on syytä lukea nämä ohjeet läpi huolellisesti ennen pelaamisen aloittamista.
Ikärajat

Kuitenkin Proboardsin säännöistä johtuen mahdollinen hahmojen välinen seksuaalinen kanssakäyminen ja hyvin yksityiskohtainen väkivalta (esimerkiksi kidutus) joudutaan pelaamaan foorumin ulkopuolella, esimerkiksi Google Docsissa. Näitä pelejä on mahdollista linkata aikajanoille, ja pelissä voidaan hypätä pelaajien halusta riippuen useampaan kertaan toiselle alustalle, tai pelata koko peli siellä.
Mikäli K-peli tapahtuu julkisella paikalla, on foorumille hyvä luoda pelinaloitus ja antaa mahdollisuus kuokinnalle. Myös sivulliset NPC-hahmot saattavat reagoida väkivallantekoon soittamalla/hakemalla/huutamalla apua, vaikka pelaajien hahmoja ei paikalla olisikaan. Vaikka peliin ei haluttaisi kuokkijoita, on peleihin silti laitettava ilmoitus pelin siirtymisestä muualle.
Esimerkkejä siirtymisestä Google Docsin puolelle:
[Hahmot siirtyvät Docsiin: Linkki]
[Hahmot siirtyvät Docsin puolelle, kysy linkkiä yksärillä jos haluat kuokkia!]
[Hahmot siirtyvät Docsin puolelle, kysy linkkiä yksärillä jos haluat kuokkia!]
On myös huomattava, että alle 16-vuotiaisiin kohdistuva väkivalta on hyvä häivyttää ja/tai siirtää pois foorumilta. Esimerkiksi nuorelta voi puhjeta silmä tai ne voivat saada vammoja ja hahmot voivat myös kuolla, mutta kuvauksessa on näissä tapauksissa hyvä olla maltillinen ja muistaa ennen kaikkea hyvät varoitukset.
Sääntöjä hyvään roolaamiseen

Munchaus eli hahmon voittamattomana ja perusteettoman vahvana pitäminen, jolloin hahmo ei koskaan häviä konfliktejaan (olivat ne fyysisiä tai sanallisia). Jokainen tilanne on lähtökohdiltaan erilainen, ja hahmojen eroavaisuudet ja kyvyt esimerkiksi taistelutilanteissa voivat ajasta ja paikasta riippuen merkitä joko hahmon selviämistä tai kiinnijäämistä. On hyvä muistaa syy-seuraus-suhde ja pelin uskottavuus, sillä roolipelissä ei ole voittajia eikä häviäjiä.
Metapelaus eli hahmo tietää sen minkä pelaajakin, vaikka se ei olisi tilanteeseen nähden mahdollista. Esimerkiksi kuokkiessa hahmosi ei varmastikaan saa koko kuvaa tilanteesta, vaikka sinä itse pelaajana pystytkin viestit lukemaan. Myös vaikka pelaaja tietää toisen pelaajan hahmon olevan pahoissa aikeissa, on hyvin todennäköistä, ettei tämä hahmo viestitä tarkoitusperiään ulospäin. Toiset hahmot voivat luonnostaan olla epäluuloisempia kuin toiset, mutta on hyvä pohtia, vaikuttaako oma tietämyksesi vastapelaajan hahmosta oman hahmosi käytökseen.
Autohittaus tarkoittaa sitä, että liikuttelet vastapelaajan hahmoa ilman lupaa, tai esimerkiksi saat iskun osumaan ilman yrittämistä. Lievä autohittaus voi olla joissain tapauksissa kuitenkin perusteltua - esimerkiksi jos läheiset hahmot koskevat toisiaan viettäessään aikaa yhdessä. Älä kuitenkaan oleta, vaan anna aina mahdollisuus vastapelaajalle reagoida hahmollaan vapaasti; on myös hyvä pohtia, kuinka paljon toimintaa mahdutat yhteen peliviestiin. Hittausta voi tapahtua nimittäin myös epähuomiossa esimerkiksi silloin, kun siirrät hahmot toiseen tilanteeseen etkä varmista, onko vastapuolen hahmo halukas seuraamaan.
Bleedaus tarkoittaa sitä, että tunteet ikään kuin valuvat pelaajasta hahmoon tai hahmosta pelaajaan. Hahmojen ero voi tuntua omalta erolta, ja toisen hahmot ilkeät sanat kuulostavat siltä, että vastapelaaja haluaa loukata sinua. Ärtyminen pelikaveriin saakin yhtäkkiä bestikset eroamaan pelissä, vaikka hahmoille ei ole tullut riitaa.
Bleedausta tapahtuu kaikentasoisille pelaajille kokemuksesta riippumatta, eikä se tarkoita pelaajan epäonnistumista - esimerkiksi elämänkokemuksemme ja aiemmin saamamme kohtelu ovat seikkoja, jotka voivat saada meidät reagoimaan jännittävissä tilanteissa. Näissä kohdin on hyvä aina ottaa etäisyyttä peliin, jotta hahmon reaktiot pysyvät sille uskollisina, ja jotta oma mieliala tasaantuu. On hyvä myös pohtia, onko keskustelulle pelikaverin kanssa tarvetta. Re: Bitter Hollow'ssa oletus on, ettei hahmoja ja niiden tekemisiä käytetä lyömäaseina tai "rangaista" niiden kautta ketään.
Syy ja seuraus -suhde
Kaikilla teoilla on seurauksensa Re: Bitter Hollow'ssa. Jos hahmosi putoaa katolta, se ei voi selviytyä vahingoittumattomana. Jos hahmosi uhittelee ja isottelee aggressiiviselle hahmolle, voi hahmosi saada turpaansa - tai joutua jopa kuolemanvaaraan. Kenenkään hahmoja ei tapeta ilman lupaa, mutta jos hahmosi ajautuu alinomaa vaaratilanteisiin, ei se voi jokaisesta niistä selvitä täysin vammoitta tai ehjin nahoin. Pelatessasi ota huomioon maailman ja hahmojen uskottavuus ja myös tarvittaessa keskustelet pelikavereittesi kanssa, miten pelissä edetään, mikäli saavutaan umpikujaan.
Myös hahmosi maineen on mahdollista kärsiä. Jos hahmo tekee jotain mitä yhteiskunta ei hyväksy, sillä voi olla negatiivinen vaikutus hahmosi maineeseen esimerkiksi huhujen ja juorujen muodossa. Hahmosi voi luonnollisesti kiistää huhut, mutta on vastapelaajan käsissä uskooko hän hahmoasi vai ei.
Kuokkiminen
Kuokkiminen tarkoittaa sitä, että peliin tulee yllättäen mukaan toinen pelaaja hahmoineen ilman, että asiasta on sovittu etukäteen pelissä jo olevien pelaajien kanssa. Bitter Hollow’ssa kaikki pelit ovat lähtökohtaisesti vapaita kuokinnalle, ellei pelin alussa ole selkeästi merkitty niiden olevan suljettuja/sovittuja tiettyjen pelaajien kesken. Pelin tapahtumapaikka määrää kuitenkin paljon - mikäli jokin peli pelataan hahmon yksityisasunnossa, sinne tuskin kukaan pamahtaa paikalle sattumalta. Jos pelipaikkana taas on julkinen puisto, siellä varmasti on muitakin hahmoja oleskelemassa ja voivat näin ollen tulla helposti peliin mukaan.
Mieti kuokkiessasi kuitenkin myös sattumaa sekä ajankohtaa - vaikka haluaisitkin saada hahmosi näkemään esimerkiksi tämän puolison pettämisyrityksen, toisiko se silti enemmän peliä jos tämä ei näkisi tapahtumaa? Puhumattakaan, että onko paikka sellainen, jossa hahmosi mahdollisesti syystä tai toisesta oleskelisi? Ei ole myöskään kuokkimisetiketin mukaista kuokkia saman tien pelin alettua - anna pelissä oleville hahmoille aikaa pelata keskenään, sillä uuden hahmon mukaantuleminen vie huomiota väkisinkin tulijaan.
Kuokkimisessa on myös hyvä muistaa kunnioittaa pelin tahtia. Mikäli havaitset pelin kulkeneen nopeasti, on kuokkijan kohteliasta edistää peliä samanlaisessa tahdissa. Salli myös muille mahdollisuus päästä osalliseksi kuokkimisen ilosta, varsinkin jos olet kuokkinut saman hahmon peleihin omallasi jo monta kertaa - kuokkiminen parhaimmillaan nimittäin luo uusia ja yllättäviä hahmosuhteita.
Mikäli olet yhtään epävarma olisiko hahmosi sopivaa kuokkia johonkin tilanteeseen, kysy pelissä olevilta pelaajilta voisitko kuokkia ja onko heillä toiveita mihin kohtaan ja/tai millä tahdilla.
Erityisesti pelit, missä tapahtuu jotakin äänekästä, väkivaltaista tai muutoin tavallisuudesta poikkeavaa, voi vetää ihmisten mielenkiinnon puoleensa ja tällöin peliin saattaa tulla kuokkijoita. Jos et halua tällaiseen peliisi kuokkimista, merkitse se rohkeasti suljetuksi S-kirjaimella. Siinä ei ole mitään väärää, että haluaa pelata hahmosuunnitelmansa tietyllä tavalla. Suljetun pelin voi myös myöhemmin avata muille hahmoille kuokittavaksi, jos näin haluaa.
Muistetaan ennen kaikkea hyvät käytöstavat kuokkijaa kohtaan, ja toivotetaan tämä tervetulleeksi.
Käytössä olevat pelimerkinnät

Y - yksinpeli
S - sovittu/suljettu peli
V - vapaa peli
E - erilaisissa eventeissä käytettävä merkintä
K - esimerkiksi seksuaalisia tai väkivaltaisia teemoja sisältävä peli
[KUOLINPELI] - mahdollinen tapa ilmoittaa pelissä tapahtuvasta hahmokuolemasta, mikäli sen tietää etukäteen.
AU - AU-pelit
M - menneisyyspelit
SOME tai SM - somepäivitykset
FLIRT tai F - Flirtingo-aiheiset päivitykset
PUHELU tai P - puhelut
TEKSTARI tai T - erilaiset tekstarit tai muut yksityisviestit
Varoitukset peliviesteissä
K-merkintä toimii otsikossa yleisenä huomiona pelin sisällöstä esimerkiksi seksuaalisen sisällön tai väkivallan vuoksi. Ei ole myöskään väärin todeta yksittäisissä peliviesteissä varoituksia sisällöstä - Re: Bitter Hollow’ssa kuitenkin on mahdollista pelata raskaampiakin teemoja ilman, että niitä täytyy häivyttää vähäisempään kuvailuun. K-merkinnän käyttö on pelimerkinnöistä kaikkein ehdottomin, ja sitä on käytettävä matalalla kynnyksellä.
Ole myös yhteydessä pelikaveriisi, mikäli tilanteesta tulee sinulle pelaajana liian ahdistava. Pelit täytyy voida aina häivyttää offiin tai keskeyttää jollain tavalla, ja tämä onnistuu vain sopimalla - tämä pätee kuitenkin vain ahdistaviin aiheisiin ja tilanteisiin. Pelin keskeytystä ole tarkoitus käyttää normaalissa pelaamisessa, joka ei vain satu menemään tahtosi mukaan.
Pelaaminen foorumilla
Pelirajat

Myöskään pelaamiselle itselleen ei ole olemassa rajoituksia, eikä kenenkään tarvitse pelata muuta kuin omalla tahdillaan. Tämä kuitenkin velvoittaa jokaisen pelaajan olevan vastuussa siitä, miten paljon pelejä ottaa pelattavakseen jotta kaikki niistä pysyvät säädyllisessä ajassa käynnissä ja/tai tulevat pelatuksi loppuunsa. Mikäli muutoksia pelitahtiin tulee, on siitä hyvä mainita vastapelaajille tai pelaajien ilmoituksissa. Ketään ei velvoiteta antamaan roolipelaamiselle enempää aikaa kuin voi ja haluaa, mutta on pelikaverin kunnioittamista kertoa, mikäli pelaamiseen tulee taukoa. Toisten pelaamista tai sen tahtia ei kytätä, eikä siitä puhuta julkisesti. Jos sinua harmittaa jonkun pelin hidas tahti, ota asia puheeksi yksityisesti pelitoverisi kanssa.
Hahmomäärä
Hahmomäärää ei ole roolipelissämme rajoitettu, eikä varsinaista hahmohyväksyntää ole. Hahmoja luodessa on kuitenkin hyvä miettiä, mitä hahmo voisi tuoda roolipeliin ja omaan pelaamiseen lisää.
Aikajanat
Aikajanat eivät ole Bitter Hollow’ssa pakollisia, mutta ne toimivat hyvänä historiikkinä hahmoille, ja voivat myös pitää yhteydessään mahdolliset suhdelistaukset.
Rekisteröityminen foorumille
Foorumille rekisteröitymisen jälkeen sinulla on 2 viikkoa aikaa luoda hahmo. Lisäaikaa on mahdollista pyytää ylläpidolta. Jos hahmoa ei ole kahden viikon aikana saatu foorumille ja ylläpitoon ei olla oltu yhteydessä, tunnuksesi poistetaan foorumilta. Olet kuitenkin tervetullut liittymään uudelleen.
Pelaajan lopettaessa
Toisinaan roolipelaukselle ei jää aikaa tai roolipeli ei innosta niin, että mukana jaksaisi pysyä, jolloin lopetus tulee aiheelliseksi. Pelaajan lopettaessa tämän tunnus poistetaan n. viikon päästä lopetusilmoituksesta, ja tämän foorumille jääneet hahmot ja yritykset siirretään pelihahmoista poistuneisiin. Lopettava pelaaja voi myös päättää poistaa itse esittelynsä, mikä on sallittua.
Vaikka lopettava pelaaja haluaisikin vain kadottaa hahmonsa, on muistettava että hahmot ovat ehtineet parhaimmassa tapauksessa vaikuttaa monen eri hahmon elämään; ja vaikka lopettaneen pelaajan hahmot eivät jäisikään kaupunkiin, tähän muodostetut suhteet jäävät silti elämään muiden mieliin ja vaikuttavat näiden olemassaoloon ja peleihin hahmon poistuttua. Täten pelaaja ei voi vain poistaa hahmojaan peleistä aivan kuin tämä ei olisi koskaan mukana ollutkaan. Hahmot voivat aina lähteä kaupungista syistä, joita ei tarvitse miettiä liian tarkasti, ja kannustamme päättämään hahmojen suhteet edes päällisinpuolin ja vaikka lopettamisviestin yhteydessä.
Peliviestejä ei saa poistaa.
Käyttäytyminen foorumilla ja Discordissa

Mikäli sääntöjä rikotaan toistuvasti pelaajan toimesta, on ylläpidolla vastuu poistaa pelaaja hetkellisesti keskustelusta. Mikäli rikkomuksia tapahtuu useasti, ylläpito voi päättää poistaa pelaajan roolipelistä kokonaan. Tätä ennen kuitenkin pelaajan kanssa keskustellaan, ja tämä on äärimmäinen ja viimeinen toimenpide.
Keskusteluissa
- On kohteliasta tervehtiä toisia ja kommentoida jo aikaisempia keskusteluja ennen kuin tuo omat päivän tapahtumat esille.
- Älä tule yleiseen keskusteluun, jos sinulla on ollut huono päivä ja epäilet sen heijastuvan tekstiisi. Meillä kaikilla tapahtuu joskus ylilyöntejä, mutta jos tämän voi välttää, teemme sen. Voit myös tulla purkamaan ajatuksiasi Discordin Loska-kanavalle, mikäli todella haluat puhua mielipahastasi, mutta kenelläkään ei ole velvoitetta seurata kyseistä kanavaa.
- Jos epäilet puheenaiheesi olevan triggeröivää eli mahdollisesti jotakuta ahdistavaa (itsemurha, seksuaalinen väkivalta, painonhallinta, eritteet yms), voit sijoittaa tällaisen tekstin vielä spoilereiden taakse. Discordissa on omat aihealueensa tietyille keskusteluaiheille, ja niitä käytetään sen mukaan.
- Kunnioitetaan tekijänoikeuksia.
Pelien suunnittelu
Pelisuunnittelussa pyri käyttämään aina foorumia ensisijaisena hakupaikkana juonille ja seuralle - Discordissa on mahdollista mainostaa esimerkiksi vapaita pelejään tai päivitettyä juonihakuaan. Pyri pelaamaan avoimesti kaikenlaisten pelaajien kanssa, ja kommunikoi rohkeasti ja selväsanaisesti. Roolipelin tarkoitus on pelata yhdessä.
Ylläpidon valtuudet
Ylläpito puuttuu riitatilanteisiin niin tarvittaessa tai erikseen pyydettäessä, ja teemme päätökset asioista aina yhdessä, vaikka yksi meistä vastaisikin. Ylläpidolla on asioihin viimeinen sana, ja autamme hahmosuunnittelussa ja ideoinneissa tarvittaessa myös niitä rajaten.